Henkilö

Tuomo Raunio on jaetun todellisuuden rajamailla

Olen monella tapaa tuttujen asioiden äärellä, mutta näen ne nyt uudesta näkökulmasta, sanoo Tuomo Rainio, Kuvataideakatemian uusi taiteen ja teknologian lehtori.
Teksti:
Lauri Haapanen
Kuvat:
Jaakko Kahilaniemi

Keskustella nyt taiteesta Tuomo Rainion kanssa! Hän kertoo kurottavansa kohti jotain, mitä ei voi sanoin kuvata. Siellä, jaetun todellisuuden rajamailla, hän tutkii digitaalisen kuvan ilmaisumahdollisuuksia itse kehittämiensä tietokoneohjelmien avulla, ja jos hyvin käy, syntyy ihmeen kaltaisia, ei-ennakoitavissa olevia tapahtumia.

”Hyvät taideteokset ovat loppumattomia, täysin päättymättömiä ketjuja, koska niistä voidaan aina tulkita uusia näkökulmia ja uusia ajatuksia.”

Kuvataiteilija, taiteen ja teknologian lehtori Tuomo Rainio ei päästä toimittajaa helpolla. Mutta ei hän päästä helpolla itseäänkään, kuten hänen uusin teoksensa Kiasman ARS-näyttelyssä osoittaa.

Aikaan liittyviä vääristymiä

Sata vuotta sitten fyysikko Albert Einstein esitti teorian painovoima-aaltojen olemassaolosta. Empiiriset todisteet asiasta saatiin kuitenkin vasta toissa vuonna. Teoksessaan Nimetön (Gravitaatioaallot) Rainio on ottanut avoimena datana julkaistut mittaus­tulokset teoksen lähtökohdaksi.

”Aikaan liittyvät vääristymät ovat olleet minulle aina keskeisiä aiheita.”

”Se oli pitkä projekti, ja koska tein sen kokonaan itse, se vaati aika paljon opiskelua. Mutta aikaan liittyvät vääristymät ovat olleet minulle aina keskeisiä aiheita, joten koin tämän aineiston heti kiehtovaksi”, hän kertoo ja jatkaa:

”Taide ja tiede jäsentävät maailmaa eri tavoin. Niinpä taide luo uudenlaisen kontekstin tieteellisen tutkimuksen tuloksille, mikä voi tuoda kiinnostavia keskusteluja ja avauksia. Mielestäni tässä taiteen
ja tieteen yhteistyössä on paljon kehitettävää.”

Se, miten digitaalinen video taipuu, katkeilee ja venyy painovoima-aaltojen mukaisesti, on koettavissa ja kokeiltavissa osoitteessa arsplus.kiasma.fi.

ARS-näyttelyn tämänvuotinen teema on digitaalinen murros. Näyttely on esimerkki taiteesta, johon liittyy paljon teknologisia prosesseja, ja toisaalta siitä, miten teknologia muuttaa taidetta.

”ARS-näyttely on reaktio digitaalisen murroksen jälkeiseen aikaan, jossa erilaiset teknologiat ovat yhä vahvemmin läsnä arkipäiväisessä elämässä.”

Matemaattisia karttoja liikkeestä

Rainio aloitti laskennallisen valokuvauksen parissa vuosituhannen alussa, jo ennen kuin käsite oli kunnolla edes rantautunut Suomeen.

Keskeisenä kysymyksenään Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut Rainio pohti todellisuuden ja valokuvan suhdetta: valokuva pysäyttää todellisuuden, joka kuitenkin – todellisuudessa – on jatkuvassa liikkeessä. Miltä maailma näyttäisikään, jos heijastuvan valon sijaan olisi mahdollista kuvata muutosta?

Referenssinsä käsitteellisille ajatuksilleen Rainio haki 1800-luvun taidehistoriasta. Mutta siinä missä Eadweard Muybridge ja Étienne-Jules Marey tekivät tieteellis-taiteellisia tutkielmiaan valokuvan ja liikkeen suhteesta analogisella tekniikalla, Rainio tarvitsi työkalun, jolla tulkita digitaalista kuvaa.

Opiskelijakollega Janne Pulkkinen ymmärsi Rainion pohdiskelut ja koodasi ensimmäisen niistä ohjelmista, joilla Rainio edelleen työskentelee: algoritmi laskee videokuvan ruutujen välisiä eroja ja kerrostaa nämä erot yhteen kuvaan. Näin toteutui videoteossarja Tracescape, jossa kuvatut kaupunkinäkymät ovat ikään kuin matemaattisia karttoja kuvassa tapahtuvasta liikkeestä.

Piste, jossa kuva syntyy ja katoaa

Päästäkseen eroon itselleen asettamasta ”tallenteen ongelmasta” Rainio ryhtyi toteuttamaan esityksiä, joissa hän itse rakennettujen, kamerapohjaisten instrumenttien avulla tallensi kuvan tietokoneelle, muokkasi sitä ja heijasti yleisölle. Esitys edusti sitä pistettä, jossa kuva samanaikaisesti syntyy ja katoaa.

”En ole useampaan vuoteen toteuttanut tällaista esityspohjaista projektia, mutta pidän sitä käänne­kohtana urallani”, Rainio sanoo.

Liikkuvan kuvan ohella Rainio ryhtyi tutkimaan muutosta yksittäisissä kuvissa. Hän huomasi, että silloinkin, kun kaikki ulkoiset parametrit pysyisivät vakioina, erilaiset fysikaaliset prosessit kuten taustasäteily ja lämpö­säteily näyttivät – kuvien välisiä suhteita numeerisesti tarkasteltuna – tuottavan häiriöitä kuvakennoon ja sitä kautta kuvaan.

”Tuntui hyvältä huomata, että oli mahdotonta edes digitaalitekniikalla ottaa samaa kuvaa kahta kertaa.

Tämä havainto kävi hyvin yksiin sen ajatuksen kanssa, että todellisuus on jatkuvassa liikkeessä.”

Kuten gravitaatioaaltojen suhteen, myös tässä Rainio on ajan hermoilla. Sellaiset kuvat, jotka ihmissilmällä arvioiden ovat samanlaisia, voivat näyttäytyä esimerkiksi konenäölle eri kuvina, koska me ihmiset tulkitsemme näkyvää hahmoa, emme datan muutoksia.

”Tämän tyyppisiä ajatuksia minä pyöritän edetäkseni omassa työskentelyssäni.”

Teknologia on väline, joka luo ehtoja ja mahdollisuuksia taiteellisten tavoitteiden toteutta­miseen.

Inhimillinen suhde teknologiaan

Tänä syksynä Tuomo Rainio aloitti Kuvataideaka­temian ensimmäisenä taiteen ja teknologian lehtorina. Rainion lehtoraatti asettuu yhteisen opetuksen ­opetusalueelle. Tämä mahdollistaa yhteistyön eri ­opetusalueiden välillä.

”Eri aloilla on vahvat perinteet tietynlaisessa taiteellisessa ajattelussa, ja teknologia on niissä mukana tietyissä pisteissä. Minun tehtävänäni on auttaa tunnistamaan näitä pisteitä ja uudelleenarvioimaan niitä, erityisesti digitaaliteknologian näkökulmasta.”

Toiseksi teknologia on väline, joka luo ehtoja ja mahdollisuuksia taiteellisten tavoitteiden toteutta­miseen.

”Digitaaliteknologiassa on sekä kaupallisia että avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistoja, mutta myös yksittäinen taiteilija voi olla teknologian kehittäjä. Käytännössä tämä edellyttää usein ohjelmointitaitoja.”

Kolmanneksi elämme nykyään maailmassa, jossa monet kokemuksemme ovat teknologisvälitteisiä ja kommunikaatiomme teknologisoitunutta. Niinpä teknologia ei liity vain tapaan julkaista tai välittää taiteellisia sisältöjä, vaan siitä voi tulla suorastaan taiteellisen työskentelyn aihe.

”Haluan tuoda keskusteluun myös sen puolen, että taiteellisen ilmaisun kautta voidaan luoda uudenlaista suhdetta teknologiaan. Siinä vuoropuhelussa teknologia ei ole vain kojeita tai laitteita vaan toinen
olemisen laji, johon voimme suhtautua inhimillisesti.

Tekno­logialla voi olla ominaisuuksia, joita sille ei suunniteltu, ja se voi reistailla ikään kuin siinä olisi jotain yliluonnollista”, Rainio pyörittelee ajatustaan.

Taiteelle on tarve

Erityisesti Rainio haluaa korostaa taiteen merkitystä yhteiskunnassa. Vaikka ajat eivät ole taiteelle parhaat mahdolliset, hän uskoo, että taiteen tuottamalle aidolle kokemuksellisuudelle ja kyvylle liikuttaa ihmisiä henkisesti on selkeä tarve: siinä missä taiteilijat ovat viime vuosina pitäneet esillä keskustelua empaattisuudesta, nyt yhteiskunnalla on edessään merkittävä paradigman muutos siinä, mikä on ihmisen rooli toimijana.

”Taiteen esiin tuoma merkityksellisyys ei ole rationaalista, vaan se edustaa jotain toisenlaista älykkyyden lajia, joka voi olla valtavan arvokas uusien ajatusten ja ratkaisumallien kehittämisessä.”

Tuomo Rainio

  • Syntynyt 1983.
  • Taiteen ja teknologian lehtori, Kuvataideakatemia.
  • Taiteen maisteri 2011 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.
  • Palkinnot: European Month of Photography Award 2008, Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto 2015.
  • Yksityisnäyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Englannissa ja Japanissa. Osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin eri puolilla maailmaa.

Kirjoittaja Lauri Haapanen on vapaa toimittaja ja tutkija Helsingin yliopistossa.

Kommentoi