Haastattelu

Sähinää pinnan alla

Luovuus kukkii parhaiten, kun katsomme hiukan ohi – himmeä tähtikin näkyy taivaalla parhaiten, kun emme tuijota suoraan siihen.
Teksti:
Ilpo Salonen
Kuvat:
Philippe Psaila/Science Photo Library
aivotutkimus

Vahvassa magneettikentässä otettu 3D-kuva antaa käsityksen aivojen sisäisestä hermosäikeiden verkostosta. Värit kuvastavat kudoksissa olevien vesimolekyylien lämpöliikettä.

Monet tieteen ja taiteen luovimmat ratkaisut on tehty unessa – vähiten tietoisessa ja ”älyllisessä” tilassa, jonka voimme kuvitella. Atomifyysikko Niels Bohr keksi alkeishiukkasten kaksoisluonteen – ne ovat sekä hiukkasia että aaltoja – perehdyttyään kubismiin. Wassily Kandinsky puolestaan sai maalauksiinsa vaikutteita suhteellisuusteoriasta, joka paljasti, ettei ole olemassa absoluuttista aikaa.

Inspiraatio kiinnostaa meitä vähäisempiäkin neroja. Mitä aivotutkimus kertoo innoituksen synnystä – ja ennen kaikkea, miten voimme päästä siihen parhaiten käsiksi?

”Aivojen kuvantamisella voidaan seurata, miten sähköinen toiminta eri aivoalueilla muuttuu, kun hermoverkot siirtyvät vilkkaampaan tai levollisempaan tilaan. Myös aineenvaihdunnan vaihteluja tutkitaan. Näihin voidaan yhdistää muistitutkimuksia. Valitettavasti kokonaiskuva ei anna selvää vastausta, mitä aivoissa inspiraation hetkellä tapahtuu”, vastaa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller.

Jokaisen aivot ovat yksilölliset, joten samalta näyttävä aivotoiminta voi liittyä eri ihmisillä hyvin erilaisiin tuntemuksiin, ajatuksiin, muisti- ja mielikuviin.

Pinta kätkee syvyyden

Aivoissa tapahtuu koko ajan paljon ajattelua ja tiedonkäsittelyä, jota emme huomaa.

”Sitä on itse asiassa paljon enemmän kuin tietoista toimintaa. Kun esimerkiksi keskustelemme jonkun kanssa, tunnistelemme vaistomaisesti muun muassa puhujan mielialaa, kehonkieltä ja äänenpainoja”, kertoo tutkimusprofessori Minna Huotilainen Työterveyslaitokselta.

Kiti Müller vertaa alitajuntaa kevyesti huojuvaan valtameren pintaan, jonka alla kulkee virtauksia ja ihmeellisiä olentoja. Pinnalla puhaltelevat tietoiset ajatuksemme.

”Alitajunnan kuvat pääsevät nousemaan näkyviin, kun ne ovat muhineet ja kehittyneet tarpeeksi pitkään. Kun ihminen rauhoittuu maalauksen, musiikin tai elokuvan parissa tai vain lepää, voi syntyä uusia mielleyhtymiä.”

Müller kertoo inspiraatiota kaivatessaan kuuntelevansa heavy metalia. Joku toinen kuuntelee valkoista kohinaa, kolmas katsoo tosi-tv:tä. Mikä tahansa, mikä kytkee aivot hetkeksi pois päältä, voi toimia porttina inspiraatioon.

Kahvi ei ole kovinkaan hyvä vapaan inspiraation lähde, vaikka se muuten vilkastuttaakin aivotoimintaa. Se auttaa skarppaamaan eikä siten välttämättä auta alitajuntaa kuiskimaan meille salaisuuksiaan.

Neljän tunnin roihu

Müller korostaa rutiinien rikkomista ja riittävää lepoa. Samalla tavoin kuin ihminen ei voi valvoa loputtomiin, myöskään yhtäjaksoinen luova tila ei voi jatkua miten pitkään tahansa.

 Yhtäjaksoinen luova tila ei voi jatkua miten pitkään tahansa.

”Useimmilla aidosti tehokas työajan määrä asiantuntija- ja luovassa työssä on noin neljä tuntia päivässä. Loppuaika on rutiinimaista tekemistä, joka toki sekin on tarpeellista.”

Joskus hyvässä flow-tilassa voi hurahtaa pari kolme päivää, mutta se on poikkeuksellista. Ja joskus siinäkin tulee stoppi. Pitääkin tulla – aivojen on yksinkertaisesti saatava levätä.

”Myös päiväunilla, vaikka 15 minuutin mittaisilla, on iso merkitys aivojen uudistumiselle”, Minna Huotilainen vinkkaa.

Tuntoa näyttöihin

Meidän on helppo eläytyä siihen, miltä erilaiset asiat tuntuvat – kostea ruoho, säkkikangas, pehmeät vastapestyt hiukset, kylmän järviveden pinta, kuuma steariini. Me vaistoamme, millaisin liikkein ja tuntemuksin vaikkapa Jackson Pollock on roiskinut maalinorojaan kankaalle. Meillä on ”taideaisti”.

Olemme koskettavia olentoja. Haluamme hypistellä esineitä ja toisiamme.

”Käsi on ajattelun jatke. Monet mobiililaitteiden käyttäjät kokevat, että kosketusnäytön liukas pinta on sormenpäiden tunnolle vieras”, tutkimusprofessori Kiti Müller mainitsee.

Kehitteillä on värinään perustuvia pintoja, jotka aiheuttavat sormenpäihin tuntemuksia erilaisista pintarakenteista. Esimerkiksi kirjoitusnäppäimen koskettaminen aiheuttaisi saman tunteen kuin oikean näppäimen painallus.

Espoolainen Senseg puolestaan kehittää kosketusnäyttöjä, joissa pelkästään pinnan sähköisten ominaisuuksien vaihtelulla luodaan tuntoaistimuksia. Liikkuvia, koko laitetta väristäviä komponentteja ei tarvita.

”Sormi voi tuntea reunoja, pinnanmuotoja ja tekstuureja, esimerkiksi silkkisyyttä tai hiekkapaperimaisutta. Olemme tuomassa näitä ratkaisuja markkinoille usean laitevalmistajan kanssa lähiaikoina”, kertoo Sensegin teknologiajohtaja Ville Mäkinen.

Ilpo Salonen on tiede- ja terveystoimittaja, joka toimii tuottajana Otavamediassa.

Kommentoi