Teos / Variaatio teemasta

Pilvi Takala: The Committee (2013)

Emdash Award -kilpailutyöni lähtökohtana oli arvokysymykset ja se, miten määrittelemme taiteen arvon.
Teksti:
Pilvi Takala

Osallistuin Emdash Award -kilpailuun, jonka palkintona on 10 000 puntaa. Tällä summalla oli tarkoitus tehdä uusi teos Friezen taidemessuja varten.

Ryhdyin ideoimaan omaa ehdotustani arvokysymysten näkökulmasta ja siitä, miten määrittelemme taiteen arvon ylipäätään. Halusin löytää tavan valmistaa teoksen, jota ymmärrettäisiin ja arvostettaisiin huolimatta siitä, onko katsojalla tai kokijalla itsellään taiteentuntemusta tai edes mahdollisuutta päästä taidemessuille.

Halusin irrottaa teokseni messuista ja saada määriteltyä sen arvon täysin eri yhteydessä. Työn piti tuottaa arvoa suoraan johonkin, joka ei liittynyt taidemaailmaan. Tästä syystä ehdotukseni oli, että summa annettaisiin ryhmälle lapsia. He voisivat itse päättää, mihin raha käytettäisiin, ilman rajoituksia.

Valitsin ryhmäksi lapset, sillä he eivät ole tottuneita käsittelemään näin suuria rahasummia tai tekemään näin merkittäviä päätöksiä – he ovat ihmisiä, joilla ei ole valtaa. Heillä ei myöskään ole valmiita toimintamalleja, miten päätöksiä ryhmänä pitäisi tehdä. Minua on aina kiinnostanut, miten me ihmiset luomme sääntöjä keskenämme.

Lapset olisivat voineet hankkia koko rahalla karkkia, mutta heidän piti kyetä perustelemaan hankintansa. Taide on juuri tätä: paras tapa tehdä jotakin odottamatonta!

Monien vaiheiden jälkeen, erilaisten ehdotusten joukosta lapset päätyivät lähes yksimielisesti käyttämään rahan yhdessä suunnittelemaansa pomppulinnaan. Se on tällä hetkellä tuotannossa ja lapset suunnittelevat avajaisia toukokuulle.

Jatkossa pomppulinnaa aiotaan vuokrata, jotta sillä saadaan tienattua lisää rahaa. Myös tämän tuoton kohteen lapset päättävät itse. Ehdotettuja kohteita ovat nuorisotalo, hyväntekeväisyys tai oma tasku. Minua kiinnostaa, miten tämä vuokrausbisnes lähtee käyntiin ja miten siitä mahdollisesti saadut rahat käytetään.

Pilvi Takala on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Istanbulissa. Hän valmistui maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2006.

Emdash Award myönnetään vuosittain yhdelle nousevalle taiteilijalle Ison-Britannian ulkopuolelta. Palkinnon voittanut teos esitellään Friezen taidemessuilla Lontoossa. Tapahtuma on yksi harvoista messuista, jotka keskittyvät pelkästään nykytaiteeseen ja eläviin taiteilijoihin.

Emdash Foundation on voittoa tavoittelematon säätiö, joka perustettiin vuonna 2010 tavoitteenaan muun muassa tukea uusia ideoita ja nousevia taiteilijoita.

Kommentoi