Katsaus

Opiskelijat kirkkoon!

Kuvataideakatemian kurssi vei opiskelijat kirkkoihin, kappeleihin ja hautausmaille pohtimaan kuvataiteen ja uskonnon suhdetta. Suosittu kurssi synnytti odotetusti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Teksti:
Marianna Salin
Kuvat:
Riikka Hurri/Otavamedia
Katsaus2_600x370

Kuvanveistoa opiskeleva Eetu Huhtala osallistui Kuvataideakatemian ensimmäiselle Art and Religion -kurssille. Hän kertoo, että vierailukohteet herättivät runsaasti keskustelua myös arkkitehtuurista. ”Kirkkorakennus konkretisoi kirkon konseptuaalisia ideoita. Se ei ole vain paikka jumalanpalvelukselle, vaan se on voimakas väline ympäristössä, kun sen näkee joka päivä.” Art and Religion -kurssin saama suosio pitää kurssia järjestäneen Frank Brümmelin valppaana. ”Ehkä syvennämme sitä, mitä jo aloitimme, mutta olemme avoimia myös kurssin laajentamiselle yhteistyössä muiden akatemioiden kanssa. Mahdollisuuksia on monia.”

Viime keväänä Kuvataideakatemia järjesti Art and Religion -kurssin, jossa tarkasteltiin kuvataiteen ja uskonnon suhdetta ennen ja nyt. Koska otsikon alle mahtuu valtaosa taidehistoriasta, aihe oli rajattava.

”Valitsimme kristillisiä vierailukohteita Etelä-Suomesta ja kävimme myös Valamon luostarissa Venäjällä”, kertoo kuvanveiston lehtori Frank Brümmel. Kurssi sai alkunsa Brümmelin innostuksesta, joka levisi nopeasti kollegoihin. Yhdessä nämä järjestivät vierailukohteisiin muun muassa taidehistorian ja teologian asiantuntijoita syventämään aihetta.

Luennoista huolimatta kurssilla ei juostu taidehistoriaa järjestelmällisesti läpi.

”Halusimme katsoa taidetta vapaasti taiteilijan näkökulmasta ja selvittää, mitä se meissä herättää”, Brümmel sanoo.

Teos ei paljasta uskoa

Kirkkotaiteen äärellä oli hyvä tilaisuus pohtia, mitä teos kertoo taiteilijan uskosta, mutta vastausta kurssilla ei haettu.

”Mistä me tiedämme, mikä Albrecht Düreriä inspiroi”, Brümmel naurahtaa. Hän muistuttaa, että taiteilija voi piirtää pyhimyksen tai veistää apostolin riippumatta siitä, mihin hän uskoo. Toisaalta, vahva uskonnollinen tunne voi purkautua teokseen ilman uskonnollisia symboleja.

”Vanhoissa kirkoissa huomaa, että taiteilijat ovat kokeilleet monenlaista, ja vain osasta on tullut uskonnollista kuvastoa.”
Eetu Huhtala

Brümmel arvioi, että uskonnollisen kuvaston käyttö on viime vuosina vahvistunut. Sama tuntuma on kurssille osallistuneella kuvanveiston opiskelijalla Eetu Huhtalalla.

”Uskonnolliseen kuvastoon on latautunut edelleen niin paljon tunteita ja merkitystä, että olisi jopa sääli, jos se jäisi kokonaan käyttämättä”, Huhtala toteaa.

Uskollinen taiteen tilaaja

Vaikka taiteilijan usko ei vierailukohteiden teoksista ilmennytkään, kirkon voima kuvastui niin taiteesta kuin arkkitehtuuristakin.

”Kirkko on ollut merkittävä työnantaja taiteilijoille. Olihan taiteen tehtävänä havainnollistaa kirkon opetuksia ja vaikuttaa kansaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että kirkkotaidetta ei voida nähdä vain vaikuttamisen välineenä, koska taideteos ilmentää tiettyä ainutlaatuisuutta ja kauneutta itsessään”, Brümmel toteaa.

Kurssilaiset seurasivat kirkon kehitystä aina keskiajalta viime vuosikymmeniin asti. Brümmelin mukaan aikamatka havainnollisti, miten kirkkotaiteen painopiste siirtyi pois tarinoiden kuvittamisesta, ja jäljelle jäivät tunnelman luominen ja tunteiden herättäminen.

”On myös paljon puhetta siitä, että ihmiset hakevat näitä elämyksiä yhä enemmän taidemuseoista eivätkä kirkoista.”

Vaikea hallita abstraktia

Taidenäyttelyssä on selvää, että elämyksen voi tarjota abstrakti taide siinä missä esittäväkin. 1900-luvun jälkipuoliskolla ajatus yleistyi myös kristillisissä kirkoissa, minkä kurssilaiset saivat huomata kierroksellaan.

Mikä sitten leimaa väripikseleistä koostuvan lasimaalauksen juuri kristityn kirkon teokseksi? Tätä puntaroi tuohtunut piispa viime vuosikymmenellä Kölnin tuomiokirkossa.

”Halusimme katsoa kurssilla taidetta vapaasti taiteilijan näkökulmasta ja selvittää, mitä se meissä herättää.”
Frank Brümmel

”Silloin, kun kirkko arvostelee abstraktia taidetta, kyse ei ole niinkään taideteoksen laadusta vaan siitä, miten kirkko voi hallita abstraktia taidetta”, Brümmel toteaa. Huhtala tosin arvelee, etteivät piispat ole ennenkään määritelleet taidetilauksiaan yksityiskohtaisesti.

”Vanhoissa kirkoissa huomaa, että taiteilijat ovat kokeilleet monenlaista, ja vain osasta on tullut uskonnollista kuvastoa, jota on myöhemmin kopioitu”, Huhtala sanoo. Esimerkiksi turkulaisessa Maarian kirkossa kurssilaiset tutkivat keskiaikaisia kalkkimaalauksia hansalaivoista ja jatulintarhoiksi kutsutuista labyrinttikuvioista.

”Niitä pidetään kirkon rakentajien tekeminä graffiteina”, Brümmel kertoo.

Tuntematon inspiroi

Kun tieto Art and Religion -kurssista levisi, kiinnostuneita oli kolme kertaa enemmän kuin kurssilla tilaa.

”Minua kiinnosti se, miten suuri merkitys uskonnolla on ollut taiteeseen. Se on ollut vahva motivoija mutta myös monin tavoin rajoittava. Oli kiinnostavaa verrata, miten uskonto näkyi taiteessa kirkon huippuaikoina ja miten se näkyy nyt. Nykypäivänä uskonnon roolista ei paljon puhuta kuvataiteen yhteydessä”, Huhtala toteaa.

Brümmel toivoo, että kurssi sai opiskelijat myös miettimään, mitä on taide ilman uskontoa.

”Katsaus historiaan voi auttaa taiteilijoita myös havainnoimaan omaa itseä. Vaikuttaa siltä, että nuoret ovat hyvin halukkaita selvittämään, mikä heitä inspiroi ja mistä hengellisyydessä on kyse”, Brümmel toteaa. Hänelle itselleen taide antaa mahdollisuuden näyttää jotain, jota ei voi muuten nähdä. Samoilla linjoilla on Huhtala:

”Meillä ei ehkä olisi syytä tehdä taidetta, jos pystyisimme osoittamaan inspiraatiomme lähteen tarkasti ja ymmärtämään itseämme täysin. Osaa, jota emme ymmärrä, voi kutsua vaikkapa hengellisyydeksi.”

Marianna Salin on vapaa toimittaja.

Yksi kommentti

  1. Jan Kenneth Weckman

    Olen ihmeissäni ja iloinen taideopetuksessa esille ottamistanne teemoista, ja tällä kertaa uskosta ja uskonnosta. Luen vasta nyt ISSUE-lehteä tältä osin. Olen tutkaillut Taideyliopiston tiedotusta silloin tällöin erityisesti taiteellisen tutkimuksen tapahtumia silmälläpitäen. Mutta tämä kiinnostus uskontoihin on uutta!
    Taiteessa on varmasti tapahtunut uutta orientaatiota, poikkeuksia lukuunottamatta maailmalta ja meiltä aikojen saatossa myös modernismin aikana. Uskonnollinen kuvasto tai abstrakti ilmaisu kirkossa on ja ei ole (riippuu seurakunnasta)hankalaa esittää. Eivätkä mielipiteet useinkaan osu yhteen, no, eihän sellaista tapahdu gallerioissakaan. Viime vuosien etnisten ja uskontoon vetoavien konfliktien, rasismin ja muukalaisvihan valossa uskonnon merkit ovat kovaa valuuttaa mielikuvapolitiikassa. Uskonnollisten jakojen rajat tarkoittavat usein rajaa elämän ja kuoleman välillä. Länsimainen suvaitsevaisuus, joka paljolti perustuu yhteiskuntakehitykseen johon vaikutti paitsi valistusaika, Ranskan vallankumous, materialismi ja marksilaisuus, vaikutti myös erityisesti 500 vuotta vanha protestanttinen ja luterilainen reformaatio. Reformaatio näyttää askel askeleelta kehittäneen uskonnosta yksityisasian. Liberalismi, luonnontieteiden ja naturalistinen käsitys ihmiskunnan kehityskaaren perustasta myös häivyttänyt uskon ja uskonnon merkitykset niin yksilön kuin yhteiskunnan etupihalta. Uskonnosta tuli alakulttuuria, meillä. Kun menee luterlaiseen kirkkoon kuuntelemaan sunnuntaisaarnaa, kuuluu vähemmistöön, vaikka jäsenmäärä on paljon suurempi.

    Maailman tapahtumien, ei vähiten maahanmuutto ei-kristillisistä maista, kärjistää jälleen näkymiä ja nostaa tämänkin instituution, tapojen kokoelman näkyville. Siitä olemme viimeisten vuosien aikana saanet paljon nähtäväksi ja koettavaksi. Joudumme uudelleen tekemään selkoa ihmiskäsityksestämme ja arvoista, jotka kirjoitettiin lakiin reformaation jälkeen, askel askeleelta laajentaen jokaista ihmistä koskevan arvon hyväksymisen kirjon. Eri kirkkokunnat tasapainoilevat ekumenian ja omien perinteidensä säilymisen, avautumisen ja sulkeutumisen hankalla raja-alueella. Mitä ajattelemme uskonnollisten ”alakulttuurien” oikeudesta pitäytyä teologiseen käsitykseensä, joka erottaa kirkon käytännön toisenlaiseksi kuin muut, ja toisaalta, ylläpitää, saman teologian – esimerkiksi raamatun kirjaimellisen (oman) tulkinnan pohjalta – ihmisten elämään vaikuttavia käsityksiä? Miten taiteilija voi käsitellä uskonnollisen tavan ( mikä uskonnollinen tapa on?) erilaisia seurauksia ja rajoja? Eikö jokainen kannanotto ole silloin poleeminen ja jotain toista
    käsitystä vastaan? Miten voimme esittää taiteellisin keinoin mielipiteemme loukkaamatta? En usko, että se on mahdollista? Joudummeko tämän takia aina syytteeseen toisen näkemyksen ja uskon loukkaamisesta, ehkäpä käräjille? Tai saammeko jostain suunnasta kuolemantuomion rienaamisesta? Onko niin, että rienaamiseksi tulkitseminen on vapaata pääomaa mielikuvapolitiikassa? Ja mielikuvapolitiikka on hengenvaarallista politiikkaa, taiteilijallekin?
    Olen itse taipuvainen vastaamaan myöntäen kysymykseen. Onko ainoa legitiimi uskonnollinen taide siis sellaista näkemysten ja teologioiden mukaista affirmaatiota, myöntyväistä ja positiivista
    uskonnollisen käsityksen esittelyä, riippumatta uskonnosta? Mielikuvat eivät kuitenkaan elä irrallaan konkreettisesta ja sosiaalisesta yhteistelosta, tai rajankäynnistä, jonka seurauksena erilaiset alakulttuurit törmäävät toisiinsa. Miten saavuttaa ja säilyttää rauhallinen suhtautuminen toisen tapaan elää uskonsa julkisesti? Miten tätä kysymystä pohtia taiteellisin keinoin?

    Tämä kaikki tulee pohdituksi täysin sellaisesta aiheesta irroitettuna, mitä usko on ja miten me arvioisimme uskonnollista fiktiota todeksi, ja millä keinoin. Mitä olisi uskon käytäntö kenelle tahansa, tietysti myös taiteilijalle?

Kommentoi