Variaatio teemasta

Monologit

Viisi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön opiskelijaa valmistautuu monologeihinsa, jotka esitetään ensi vuoden alkupuolella.
Kuvat:
Mikko Huotari
Pihla Maalismaa

Onko niissä tunteissa …

… niin paljon eroa? Rakkaudessa ja vihassa. Kai se minun pitäisi tietää, että ihminen vihaa eniten juuri rakkaitaan. Niin kuin Pekka Vasala alkoi olympiavoiton jälkeen vihata tonnivitosta. Vihasi rakastaan yli kaiken. Viha ja rakkaus, onni ja pahoinvointi. Toista ei ole ilman toista. Niin oli Virénilläkin. Harjoitusohjelma tähtäsi onneen, mutta sen sisältö oli pelkkää pahoinvointia.
Miika Nousiainen, Maaninkavaara, Otava, 2009

Pihla Maalismaa:
”Valitsin lähteeksi Maaninkavaaran useista syistä. Ensiksikin, teksti oli vetävää ja hauskaa. Lisäksi aiheet upposivat. Näytteleminen ja kilpaurheilu eivät ole niin kaukana toisistaan kuin voisi kuvitella. Parempaan pyrkiminen ei lopu koskaan, ja aina joku treenaa vielä enemmän kuin sinä. Kilpaileminen on tavalla tai toisella osa kumpaakin ammattia.
Kirjassa isä valmentaa tyttärestään juoksijaa. Oma isäni on samalla alalla kanssani, joten huumori kolahti, ja toisaalta tunnistin tiettyjä ongelmia. Lisäksi urheilen itse paljon, joten aihe tuntui luontevalta.”

Olli Rahkonen

Nyt on etäisyyttä…

… otettu. Ja vähän muutakin. Matka hauskasta naurettavaksi, rakas, on lyhyempi kuin tahdotkaan tietää. Aina sattuu ja tapahtuu, kun minä juon. Minulle tapahtuu ja sinuun sattuu. Yksi ilta yllätän sinut lukemasta kirjaa, jonka nolona yrität piilottaa. Se on kirja alkoholistien läheisille. Paljosta olen kertonut, mutta mitä tuona hetkenä tunsin, sitä en kerro.”
Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi, Like, 2003

Olli Rahkonen:
”Luin tämän teoksen kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Se kolahti jo silloin. 16-vuotiaana skeittarina olin hämmentynyt. Mitä tämä teksti on? Se kertoo rakkaudesta, sen menetyksestä ja surusta luopumisen vaikeudesta. Niin kuin kirjassa sanotaan: riittää, että vihaat minusta kaipuun pois. Yksinkertainen, kaunis ja surullinen tarina meitä kaikkia koskettavasta aiheesta käsiteltynä miehen näkökulmasta.

Olen pyöritellyt näitä tekstejä jo pitkään mielessäni ja aion säveltää teoksesta myös musiikkia tulevaisuudessa. Tähtäimenä on noin tunnin monologi, jossa on laulua, liikettä ja puhetta kitaristin säestämänä. Pääosassa tietenkin Arno Kotron mainio kieli ja universaali rakkaus. Sekä sen menettäminen.”

Joonas Kääriäinen

Kirjoitin runon …

… eilisen omankuvan taakse. Runon nimi on ’Naru’ ja siinä on lopussa ironinen käänne. Runon henkilö runkkaakin sen sijaan, että hirttäisi itsensä. Minä runkkaan ennemmin kuin hirtän itseni. Minulla on toivoa, haluan vain kieltää sen itseltäni.
Kalervo Palsan päiväkirjat: Merkintöjä vuosilta 1962–1987, toimittanut Maj-Lis Pitkänen, WSOY, 1990

Joonas Kääriäinen:
”Halusin aluksi tehdä jotain hauskaa. Ja ensimmäisellä monologitunnilla professorimme Hannu-Pekka Björkman ehdotti minulle Kalervo Palsaa, koska näytän kuulemma vähän häneltä. Tutustuin sitten Palsaan ja hänen henkilöhahmonsa sekä halunsa tulla suureksi taiteilijaksi alkoivat kiinnostaa. Joka toinen päivä hän on varma, että hänestä tulee suuri taiteilija ja joka toinen päivä hän vaipuu itsesääliin ja runkkaa. Naishommatkaan eivät oikein onnistu. Hänellä on suuri naisen kaipuu, joka ahdistaa häntä ja josta johtuen hänen töissään toistuvat rivot aiheet.

Palsa on surullinen hahmo ja se kiinnostaa. Naisen kaipuu kiinnostaa. Itsesääli kiinnostaa. Outo seksuaalisuus kiinnostaa. Hän on itse sanonut, että haluaa ”olla loistavan lahjakas, seksuaalisesti häiriintynyt ja palvoa epäjumalia.”
Eino Heiskanen

Minä olen kuningas…

… ja minä olen mahtava kuningas. Ja minä olen nähnyt unta, että maan piirin kaikki kansat minun eteeni polvistuisivat, ja kun minä sitä suurta unta olen nähnyt, niin olen minä vienyt sotajoukkoni, joiden paljous on ollut niin kuin suuren ja nousevan meren tulo, minä olen vienyt ne, ja suuret kuninkaat lyönyt ja ruhtinaat lannistanut ja mahtavat kansat alamaisikseni tehnyt, ja minä olen vaeltanut erämaitten toiselle puolelle, ja niiden kansojen tykö kulkenut, jotka maailmojen ääressä asuvat, ja joiden nimiä ei minun isilleni mainittu ole.
Volter Kilpi: Bathseba – Daavidin puheluja itsensä kanssa, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995

Eino Heiskanen:
Volter Kilven kieli on polveilevaa; pitkissä virkkeissä kuvataan tarkasti kuningas Davidin jokainen mielenliikahdus. Tämä tekee kielestä rikasta, mutta kääntöpuolena on, että luettuna Batsheba on uuvuttava romaani. Näyttelijänä haluan löytää rytmin, jonka avulla kieli pääsee virtaamaan niin, että se pääsee oikeuksiinsa.”
Aksa Korttila

Mää sytytän kylpyhuanesse…

… purppurakynttilöi palama ja ruusuöljy vette ja liptan kroppatan ammes ja muistuta ittellen et tämä o ylellist, ylellist, usk nyy! Vesi jähty haliaks ja ruusuöljyst jää kelmu ihol ja kynttiläk käryttävä. Ei sisustuslehris puhuttu tämmösist mittä.
Heli Laaksonen: Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -näytelmä (Otava, 2008) ja Pulu uis -runokokoelma (Sammakko, 2005)

Aksa Korttila:
”Löysin syksyllä kaksi saman aiheen ympärillä pyörivää, täysin erityyppistä tekstiä, joiden väliltä oli mahdotonta valita. Lopulta kohtalo päätti pelin Heli Laaksosen hyväksi törmätessäni kirjailijaan teatterin katsomossa. Teemat pyörivät edelleen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen ympärillä käsittelytavan ollessa vähemmän manifestinen ja agitoiva. Laaksosen tekstissä kukoistava musta huumori ja ironia, joita rakastan, tekevät kokonaisuudesta itselleni mielekkäämmän ja helpommin lähestyttävän.

Vakka-Suomen murre tuo myös kaipaamaani haastetta ja etäisyyttä, aluksi lähes liiankin omakohtaiselta tuntuvaan aiheeseen. Prosessissa isona osana vaikuttaneen Eeva Kilven tuotanto seuraa kuitenkin matkassa mukana loistavana alatekstinä ja inspiraation lähteenä.”

Yksi kommentti

  1. Johnk310

    Howdy! Do you know if they make any plugins to protect against hackers? I’m kinda paranoid about losing everything I’ve worked hard on. Any recommendations? kgcaefbcbdce

Kommentoi