Variaatio teemasta

Melodia, jonka löysin

Wayne on melodia, jonka Jukkis Uotila löysi pianostaan yli 20 vuotta sitten.
Teksti:
Jukkis Uotila
Kuvat:
Michael Aston

Nykyajan jazzteokset eivät enää koskaan synny tyhjiöön.

Varsinkin omat sävellykseni ovat paljon velkaa perinteelle. Ne toimivat ikään kuin vastauksina aiempien muusikoiden heittämiin haasteisiin ja kommentoivat tai jatkavat perinnettä. Juuri mustan musiikin perinne toimii loputtomana inspiraation lähteenä ja on vahvasti kuultavissa sävellysteni syntyprosessissa.

Wayne on melodia, jonka löysin pianostani yli 20 vuotta sitten. Aloin tuolloin heti kuulla päässäni legendaarisen saksofonisti Wayne Shorterin ainutlaatuista tapaa soittaa melodiaa ikään kuin epävarmasti hapuillen. Siitä kappaleen nimi.

Harmonia loksahti paikalleen luontevasti ja sävellys­kokonaisuus sai suhteellisen nopeasti lopullisen muotonsa.

Päärooli levytetyssä big band -versiossa on vanhalla ystävälläni Dick Oattsilla, jonka ainutlaatuisiin saksofoni-improvisaatioihin muistan heränneeni aamuisin, kun asuin hänen luonaan New Yorkissa vuonna 1979.

Oatts on valtavan ilmaisuvoimainen muusikko, joten annoin hänen tulkita kappaleen, sen syntyhistoriasta huolimatta, aivan oman näkemyksensä mukaan. Sävellyksen ulkopuolista materiaalia sisältävän intron ja varsinaisen melodiaesittelyn jälkeen teos on yhtä crescendoa.

Martin Sjöstedtin hienosta bassosoolosta edetään puupuhaltimien ja brassin säestämän pianosooloni kautta Oattsin pienellä terssillä ylöspäin moduloituun, kolmen choruksen sooloon.

Oattsin tapa löytää upeita melodioita hankalistakin sointuvaihdoksista on täysin ainutlaatuinen ‒ ja tuo soundi! Wow! Kappaleen harmoniassa on näennäisen yksinkertaisia korvaan tarttuvia gospel- ja pop-tyyppisiä vaikutteita.

Jazzmusiikillisen mielenkiinnon antaa kuitenkin haasteellinen, suhteellisen tiheä kappaleen sisällä tapahtuva modulointi (sävellajien vaihtelu).

Loppujakson huipennuksen “tutti”, joka tuo sovituksen takaisin Eb–duuriin, on syvä kumarrus Thad Jonesille. Helsingissä 14-vuotiaana ensi kerran kokemani Thad Jones/Mel Lewis -orkesterin sointi jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kokenut kuulija voi arvostaa Fredrik Norenin näkemyksellistä lead–trumpetin soittoa kappaleen loppujaksossa. Myös hän tuntee hyvin perinteen, joka on kyseessä.

Dick Oatts leijuu uljaasti ylärekisterissä viimeisen ensemble-jakson syleilyssä ja yllätyksenä puhallinmassan päälle touhuaa vielä sooloileva pianisti, joka tuntuu kaipaavan huomiota. Loppuun pieni viittaus introon lainaten alun trioliaihetta ja ”over and out”.

Upeiden soolojen lisäksi tuotti suurta tyydytystä saada kirjoittamalla aikaan tunnelma, joka muistuttaa rakkaista musiikillisista vaikutteista, mutta jossa oma, persoonallinen näkemykseni on kuultavissa esikuvieni perinnettä jatkaen.

Jukkis Uotila/The Stockholm Jazz Orchestra:
The Music of Jukkis Uotila

Sävellykset Avenida, Wayne, Isla de Angeles, Loopy Loop, Out in Left Field, No Regrets, Quiet Authority, Chorale
Sävelllys ja sovitus Jukkis Uotila
Äänitetty 3.–4. maaliskuuta 2012 Tukholmassa, Ruotsin radion studio 4:ssä
Äänittäjä Miikka Huttunen
Muusikot Fredrik Noren, Karl Olandersson, Gustavo Bergalli, Magnus Broo (trumpetit),
Bertil Strandberg, Karin Hammar, Magnus Wiklund, Anders Wiborg (pasuunat),
Dick Oatts (altto- ja sopraanosaksofoni, huilu),
Magnus Blom (alttosaksofoni & huilu),
Karl-Martin Almqvist (tenorisaksofoni, huilu, alttohuilu),
Robert Nordmark (tenorisaksofoni, klarinetti),
Fredrik Lindborg (baritonisaksofoni, bassoklarinetti),
Daniel Tilling (piano, raidat 3, 6, 8),
Martin Sjöstedt (basso),
Rafael Sida (lyömäsoittimet, raidat 3, 7),
Jukkis Uotila (rummut, kaikki raidat & piano, raidat 1, 2, 4, 5, 7).

Jukkis Uotila on rumpali, pianisti, säveltäjä ja Sibelius-Akatemian jazzprofessori.

Kommentoi