Essee

Kuulemisesta

Jos kuulijat vain pohtivat mielessään, kuinka kuuro muusikko voi soittaa lyömäsoittimia, niin olen epäonnistunut muusikkona.
Teksti:
Evelyn Glennie
Suomentanut:
Kaisa Sivenius

MUSIIKKI edustaa elämää. Jokin erityinen musiikkikappale voi kuvailla jotakin todellista, fiktionaalista tai abstraktia asiaa likimain miltä tahansa inhimillisen kokemuksen tai mielikuvituksen alalta.

Muusikon tehtävä on maalata kuva, joka välittää kuulijoille säveltäjän kuvattavakseen valitseman asian. Siksi toivon kuulijoideni saavan virikkeitä siitä, mitä (musiikin kielellä) sanon ja poistuvan konserttisalista viihtymisen kokemusta rikkaampana. Jos kuulijat sen sijaan vain pohtivat mielessään, kuinka kuuro muusikko voi soittaa lyömäsoittimia, niin olen epäonnistunut muusikkona. Tästä syystä kuurouttani ei mainita missään agenttini lehdistölle tai konserttien järjestäjille suuntaamissa tiedotteissa. Valitettavasti kuurouteni vedetään mielellään otsikoihin.

Olen oppinut jo lapsuudessani, että jos kieltäydyn puhumasta kuuroudestani viestintävälineille, niin ne yksinkertaisesti keksivät asiat omasta päästään. Minusta vuosittain kirjoitetut sadat artikkelit ja arvostelut nousevat yhteensä useaan tuhanteen, mutta vain kourallinen kuvailee kuulovikaani oikein. Yli 90 prosenttia käsittelee sitä niin väärin, että en mokomien sepitteiden perusteella missään tapauksessa voisi olla muusikko. Nettisivustoni on määrä korjata tilanne ja suoda ihmisille mahdollisuus nauttia viihteestä, jota heille tarjoaa jatkuvasti kehittyvä muusikko eikä mikään kummajainen tai luonnonoikku.

Kuuroutta ymmärretään yleisestikin ottaen huonosti. Yksi tavallinen väärinkäsitys on se, että kuurot elävät hiljaisessa maailmassa. Sen ymmärtämiseksi, mitä kuurous on, on ensin ymmärrettävä, mitä kuulo on.

KUULO on perusteiltaan kosketuksen erityinen muoto. Ääni on yksinkertaisesti ilman värähtelyä, jonka korva poimii muuttaakseen sen sähkösignaaleiksi, jotka puolestaan aivot tulkitsevat.

Kuulo on perusteiltaan kosketuksen erityinen muoto.

Kuulo ei ole ainoa aisti, joka pystyy tekemään tämän, vaan samaan pystyy myös kosketus. Jos seisot tien varressa ja ohi ajaa raskas rekka, kuuletko värähtelyn vai tunnetko sen? Vastaus on molemmat. Erittäin alhaisilla värähtelytaajuuksilla korva alkaa muuttua tehottomaksi ja muun ruumiin kosketusaisti ottaa ohjat käsiinsä. Syystä tai toisesta meillä on tapana tehdä ero äänen kuulemisen ja värähtelyn tuntemisen välillä, vaikka todellisuudessa kysymys on samasta asiasta. Kiinnostavaa kyllä esimerkiksi italian kielessä tätä erottelua ei tehdä, vaan verbi ’sentire’ merkitsee kuulemista ja sama verbi refleksiivisenä ’sentirsi’ tuntemista. Kuurous ei tarkoita sitä, ettei ihminen kuule, vaan ainoastaan sitä, että hänen korvissaan on jotakin vikaa. Jopa täysin kuuro ihminen pystyy kuulemaan/tuntemaan ääniä.

Jos pystymme kaikki tuntemaan matalataajuisia värähtelyitä, miksi emme tunne korkeataajuisiakin? Itse uskon, että me tunnemme niitä, kysymys on vain siitä, että värähtelytaajuuden kasvaessa korvamme alkavat toimia tehokkaammin ja se hukuttaa alleen värähdysten ”tuntemisen” hienovireisemmän aistimuksen.

Vietin ison osan nuoruuttani (kouluni lyömäsoitinopettajan Ron Forbesin avustuksella) hiomalla taitoani erottaa värähtelyitä. Seisoin kädet vasten luokkahuoneen seinää Ronin soittaessa nuotteja patarummuilla (ne tuottavat runsaasti värähtelyä.) Vähitellen onnistuin erottamaan nuottien sävelkorkeuden karkeasti palauttamalla se, missä kohdassa ruumiistani äänen tunsin, siihen täydelliseen sävelkorkeuden tajuun, jollainen minulla oli ennen kuin menetin kuuloni. Tunnen matalat äänet pääosin säärissäni ja jaloissani, kun taas korkeat tuntuvat erityisissä kohdissa kasvoillani, kaulallani ja rintakehässäni.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että en ole täysin kuuro, mutta minulla on erittäin vaikea kuulovika. Erittäin vaikea kuulovika kattaa laajan kirjon oireita, joskin sen tavallisesti ymmärretään tarkoittavan sitä, että kuullun äänen laatu ei riitä puhutun sanan erottamiseen yksinomaan äänen perusteella. Jos mikään muu ääni ei tule sotkemaan, kuulen yleensä puhujan puheen, joskaan en ymmärrä sitä ilman huulilta lukemisen lisävahvistusta.

Minun tapauksessani äänenvoimakkuus on alentunut verrattuna normaalikuuloisuuteen, mutta vielä enemmän vaikuttaa se, että äänen laatu on erittäin huono. Kun esimerkiksi puhelin soi, kuulen eräänlaista rätinää. Osaan kuitenkin yhdistää tietyn rätinän nimenomaan puhelimeen, joten tiedän, milloin puhelin soi.

Kyse on periaatteessa samasta asiasta kuin normaalikuuloisella ihmisellä: puhelimella on täysin omanlaisensa soimisääni, jonka tunnistamme. Pystyn itse asiassa myös viestimään puhelimitse. Minä hoidan pääosin puhumisen, kun taas langan toisessa päässä oleva henkilö voi sanoa muutaman sanan koputtamalla luuria kynällä. Kuulen sen klikkauksina. Minulla on koodi, joka perustuu iskujen määrään tai rytmiin, joiden avulla pääsemme viestimään kourallisella sanoja.

OLEMME toistaiseksi käsitelleet äänten kuulemista ja värähtelyjen tuntemista. Niiden lisäksi yhtälössä on mukana vielä näkökin. Me myös näemme asioiden liikkuvan ja värähtelevän. Jos näen rummun kalvon tai symbaalin värähtelevän tai vaikkapa puun lehtien liikkuvan tuulessa, niin aivoni muodostavat tiedostamattani niitä vastaavan äänen.

Yksi minua haastattelevien toimittajien tavallisimpia, tietämättömyydestä kieliviä kysymyksiä kuuluu: ”Kuinka voitte olla muusikko, kun ette kuule, mitä teette?” Vastaus on tietenkin, etten voisikaan olla muusikko, ellen pystyisi kuulemaan.

Toinen usein kysytty kysymys on: ”Kuinka te kuulette, mitä soitatte?” Siihen looginen vastaus on, kuinka kukaan sitä kuulee? Korvassa syntyy sähkösignaali ja erilaista muuta, muiden aistimiemme lähettämää informaatiota kulkeutuu sen myötä aivoihin, jotka sen jälkeen prosessoivat datan muodostaakseen äänestä kuvan.

Minulla ei ole yhtään sen selvempää käsitystä siitä, kuinka kuulen, kuin teilläkään.

Äänen kuulemisessa vaikuttavat erilaiset prosessit ovat sangen monimutkaisia, mutta me kaikki hoidamme asian alitajuisesti eli yhdistämme kaikki kyseiset prosessit yhteen ja kutsumme sitä yksinkertaisesti kuuntelemiseksi. Sama koskee minua. Osa prosesseja tai alkuperäistä informaatiota on kenties erilaista, mutta äänen kuullakseni minä vain kuuntelen. Minulla ei ole yhtään sen selvempää käsitystä siitä, kuinka kuulen, kuin teilläkään.

Saatatte huomata, kuinka vastaukset alkavat kallistua yhä selvemmin filosofian suuntaan. Kun kaksi normaalikuuloista ihmistä kuulee äänen, kuka voi sanoa, että he kuulevat saman äänen? Itse esittäisin, että jokaisen kuulo on erilainen. Voimme sanoa vain, että aivojen rakentama äänikuva on sama, niin että ulkoisesti mitään eroa ei ole. Omasta puolestani, aivan samoin kuin kaikilla meistä, kuulen paremmin joitakin asioita kuin toisia. Puhetta ymmärtääkseni joudun lukemaan huulilta, mutta tajuni konserttitilan akustiikasta on erinomainen. Saatan esimerkiksi kuvailla jonkin tilan akustiikkaa sen perusteella, kuinka paksulta ilma tuntuu.

YHTEENVETONA toteaisin, että kuuloni on asia, joka häiritsee muita ihmisiä paljon enemmän kuin minua itseäni. Tiettyä haittaa kuuloviastani toki on, mutta yleisesti ottaen se ei liiemmin vaikuta elämääni. Itselleni kuurouteni ei ole sen ihmeellisempi asia kuin että olen nainen ja minulla on ruskeat silmät.

Totta kai joudun silloin tällöin hakemaan ratkaisuja kuulemiseen ja musiikkiin liittyvissä ongelmissa, mutta sama pätee kaikkiin muusikoihin. Useimmat ihmiset tietävät perin vähän kuulemisesta, vaikka kuulemme koko ajan. En itsekään tiedä järin paljon kuuroudesta, enkä edes ole siitä kummemmin kiinnostunut. Muistan erään kerran, jolloin menetin poikkeuksellisesti malttini, kun toimittaja pommitti minua yksinomaan kuurouteeni liittyvillä kysymyksillä. Sanoin: ”Jos haluat tietää kuuroudesta, sinun pitää haastatella audiologia. Minun erikoisalani on musiikki.”

Olen pyrkinyt verkkosivustollani (http://www.evelyn.co.uk/evelyn-glennie.html) selittämään asiaa, jonka selittäminen on mielestäni sangen vaikeaa. Viime kädessä kukaan ei kuitenkaan loppuun asti ymmärrä, kuinka osaan sen, minkä osaan.

Nauttikaa siis musiikista ja unohtakaa kaikki muu!

Evelyn Glennie is the first person to successfully create and sustain a full-time career as a solo percussionist. Through overcoming the adversity of profound deafness she has become one of world’s most innovative musicians. www.evelyn.co.uk

Kommentoi