Henkilö

Kristiina Ilmonen on loputtoman musiikin lähteillä

Kansanmusiikki on kuin virta, johon astutaan ja vaivutaan vähitellen hiljaisen haltioitumisen tilaan. ”Sinne kaipaan itse yhä uudelleen, ja sieltä saan voimaa”, Kristiina Ilmonen sanoo.
Teksti:
Leif Pietilä
Kristiina Ilmonen

Suomi on muuttunut sadan vuoden sisällä niin perusteellisesti, että kansanmusiikin, taidemusiikin ja klassisen musiikin rajat ovat kaikki hyvin häilyviä.

”Niitä on vaikea määritellä, eikä se olekaan kovin tärkeää”, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori Kristiina Ilmonen sanoo.

Kansanmusiikkiin kuuluu agraariyhteiskunnan talonpoikainen musiikki, mutta sen juuret ulottuvat metsä-Suomeen ja historian alkuhämäriin saakka. Perinne­musiikki on ollut alituisesti muuntuvaa ja yksilöllistä.

”Tänään kansanmuusikko on muusikko, joka on löytänyt yksilöllisen tyylin, jolla on vahvat juuret historiallisessa perinteessä, mutta joka elää voimakkaasti tässä ajassa. Kansanmusiikki on nykyään myös taidetta, ja sitä voi tehdä ammatikseen. Siinä Sibelius-Akatemia on ollut globaalisti ajatellen uraauurtava instituutio.”

Perinteisesti soittoa ja laulua opittiin korvakuulolta jäljittelemällä, usein mestari–kisälli-menetelmällä. Siksi korvakuulolta soittaminen ja improvisaatio kaikissa muodoissaan ovat tärkeitä pedagogisia välineitä myös Sibelius-Akatemiassa. Opetuksessa käytetään myös kehollisuutta. Monet kansanmusiikin aineryhmän opettajista ovat tehneet paljon yhteistyötä teatterin ja nykytanssijoiden kanssa.

”Kun opiskelijat tutustuvat vapaaseen improvisaatioon ääntä, liikettä, tekstiä ja musiikkia yhdistävissä harjoituksissa, heidän muusikkoutensa pääsee kasvamaan aivan toisella tavalla kuin jos he vain soittaisivat ja laulaisivat. Tällaisista produktioista saatava kokemus jää kroppaan, ja siitä voi ammentaa muihin töihin.”

Viiden sävelen maailma lumosi

Ilmonen vietti lapsuutensa Kauhavalla. Siellä oli vielä jäljellä vanhoja pelimanneja ja vanhoja laulajia. Lisäksi alle sadan kilometrin päässä sijaitsee Kaustinen, joka on Suomen oloissa aivan poikkeuksellinen pitäjä.

”Minua vietiin Kaustisen festivaaleille jo neljän vanhana. Olen tonkinut siellä maata Konsta Jylhän ja muiden soittaessa. Siitä jäi minulle jo lapsuudessa jokin pysyvä muistijälki.”

Ilmonen harrasti laajasti musiikkia: hän oli pikku­pelimanneissa, soitti musiikkiopistossa ­huilua ja pianoa. Koulun orkesterissa ja ”flikkojen rokki­bändissä” hän soitti rumpuja. Kahdeksankymmentä­luvun alussa hän osallistui Kansanmusiikki-Instituutin järjestämälle viisikielisen kanteleen kurssille Kaustisella.

”Kurssilla ymmärsin, että suomalaisessa kansan­musiikissa on aika paljon muutakin kuin polkka, jenkka ja rekilaulu. Viiden sävelen maailma lumosi minut. Oivalsin suomalaisen kansanmusiikin syvimmän olemuksen. Muinaissuomalainen, vanhakantainen, improvisoiva ja aika meditatiivinen musiikki oli minulle se juttu.”

Kristiina Ilmoselle aika on pitkä – ja lyhyt

Kristiina Ilmonen tuli opiskelemaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle lukion jälkeen vuonna 1985. Jo ennen ammattiopintoja hän oli opettanut musiikkileireillä, kerhoissa ja yksityisesti.

”Freelancerin arki ja se silpputyö on hyvin tuttua: opetetaan miljoonassa eri paikassa ja soitetaan pienempiä ja suurempia keikkoja siellä sun täällä.”

Opintojen ja Helsinkiin muuton myötä opetustyö laajeni musiikkiopistoihin ja vähitellen myös kansanmusiikin osastolle. Vuonna 1998 Ilmonen ryhtyi hoitamaan kansanmusiikin lehtoraattia ja samalla osaston johtajan tehtävää.

”Se oli näköalapaikka ja elämänkoulu, jossa oppi yliopistosta, itsestään ja taidemaailmasta aika paljon. Ilman sitä kokemusta voisi nyt professorina olla aika ohuella pohjalla.”

Vuonna 2014 Ilmonen nimitettiin kansanmusiikin professoriksi. Viisivuotisesta professuurista on nyt kolme vuotta jäljellä. Kiirettä pitää, jotta kaikesta selvitään.

”Olen vastuussa sekä aineryhmän perus- että jatkokoulutuksen visioinnista, suunnittelusta ja sisältöjohtamisesta. Kummatkin koulutukset ovat meillä aika suuria ja äärimmäisen aktiivisia. Tässä käy kyllä hyvin selväksi ajan väistämätön lyhyys.”

Taideyliopistossa tapahtuu paljon. Kansanmusiikin perusopetuksen opetussuunnitelma on muuttunut melkoisesti viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Nyt suunnitelmaa aiotaan muuttaa taas, jotta opetus pystyy entistä paremmin vastaamaan siihen, mitä maail­massa tapahtuu. Jatkokoulutuksessa Ilmonen pyrkii erityisesti vahvistamaan tutkimusta ja sen kansainvälistä ulottuvuutta.

”Taide ja tutkiva taiteilijuus meillä on jo todella vahvalla pohjalla. Myös kasvava yhteistyö muiden Taide­yliopiston akatemioiden kanssa on tärkeää.”

Omaa käsityötaitoa on ylläpidettävä

Kaiken tämän keskellä professorin pitäisi löytää aikaa omalle taiteelliselle työlleen.

”Musiikkia opettavalle on tärkeää ylläpitää omaa taiteen tekemistä, käsityötaitoa ja muusikkoutta. Sitä paitsi jos toimisin vain yliopistoympäristössä, olisin aika umpiossa.”

Arkipäivän sähköposti- ja kokousrumbasta professori pääsee parhaiten irti lähtemällä kiertueelle tai sulkeutumalla studioon levyntekoon.

”Siellä pääsen myös itse takaisin kiinni kansanmusiikin ytimeen ja yhteen niistä suurimmista asioista, jotka alun perin minut lumosivat: pitkäkestoiseen, muuntelevaan, vähäsäveliseen musisointiin.”

Ilmosen mukaan yksi vanhakantaisen suomalaisen kansan­musiikin tyypillisimmistä piirteistä erottaa sen esimerkiksi popmusiikin kolmen minuutin hitti­biiseistä: musiikilla ei ole alkua eikä loppua, soitto tai laulu saattaa kestää minuuttien sijaan tunteja.

”Käsitys ajasta on erilainen, se ei ole lineaarinen vaan enemmän syklinen. Musiikki on kuin virta, johon astutaan ja vaivutaan vähitellen – A. O. Väisäsen sanoin – hiljaisen haltioitumisen tilaan. Sinne kaipaan itse yhä uudelleen, ja sieltä saan voimaa.”

Kansanmusiikki luo yhteisyyttä

Ilmonen on huolestunut siitä, että yhteiskunnassamme ihmiset eristäytyvät omiin kupliinsa. Eri kansanosien välille kehittyy valtava juopa. Siksi hänen suurimpia haaveitaan on, että kansanmusiikki voisi olla ­jonkinlainen välittäjä.

”Musiikkihan ei tunne kansallisuuksien tai valtioiden rajoja vaan on aina kulkenut ihmisten mukana. Opiskelijoiden on pystyttävä soittamaan konsertteja ja luomaan myös muunlaisia projekteja, jotka vastaavat heitä ympäröivän yhteisön haasteisiin riippumatta siitä, asuvatko he maalla vai Helsingin Kalliossa.”

”Kansanmuusikot ovat monesti myös ihmisinä aika rentoja ja hauskoja, ja hyvin yhteisöllisiä. Kansan­musiikki on pehmeä, salliva ja positiivinen maailma, jos sitä vertaa vaikka kaupallisen musiikin kilpailevaan ja joskus aika kovaankin maailmaan. Harrastajat ja ammattilaiset, nuoret ja vanhat soittavat yhdessä.”

Ilmonen haluaa viedä kansanmusiikkia tähän suuntaan muusikkona, opettajana ja opiskelijoiden tukijana.

”Ihmiset haluavat yhteyttä toisiin ihmisiin ja luontoon. Me haluamme kokea jotakin yhdessä ja jakaa sen, ja siihen tarvitaan kansanmusiikkia, koska se ei vain pistä ihmisiä tanssimaan ja pitämään hauskaa vaan tarjoaa heille mahdollisuuksia kokea perustavanlaatuisia tunteita ja syviä elämyksiä ja yhteyttä toisiin ihmisiin.”

Kristiina Ilmonen

  • s. 1966 Kauhavalla
  • Kansanmusiikin professori Sibelius-Akatemiassa 1.8.2014 alkaen
  • Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston osastonjohtaja vuosina 1998–2004
  • Työskennellyt muun muassa seuraavissa yhtyeissä: Ottopasuuna, Suomussalmiryhmä, Anna-Kaisa Liedes & Utua, The Helsinki Koto Ensemble ja Suunta.

Kommentoi