Kolumni

Koulujen musiikkivalinnat ja uskonto

Teksti:
Alexis Kallio

”Koulu on koulu ja kirkko on kirkko” (eivätkä nämä kaksi koskaan kohtaa). Suurin piirtein näin totesi yksi tutkimukseen haastattelemistani yläasteen opettajista. Suomalaisen opetusjärjestelmän linjaukset eivät ehkä ole yhtä kiihkeitä kuin joissakin maissa, mutta koululaitos ja uskonto kuitenkin erotetaan selkeästi toisistaan. Ero on yhä ymmärrettävämpi nykypäivän koulumaailmassa, jossa samalla luokalla on moneen eri uskontokuntaan kuuluvia ja uskontokuntiin kuulumattomia oppilaita. Vaikka virsikirja ei ole enää aikoihin ollut opettajan ensisijainen lähde, musiikinopettajien täytyy ottaa huomioon uskonto ja uskonnollisuus oppituntien suunnittelussa, käytännön opetustyössä ja koulukonserttien valmisteluissa.

Kouluissa käydään joka vuosi kiihkeää keskustelua suvivirren ja joululaulujen laulamisesta. Uskontoon liittyvät kysymykset aiheuttavat merkittäviä ongelmia myös tilanteissa, joissa opettaja valitsee opetustyössä käytettävää musiikkia. Vaikka opettajat kokevat olevansa velvoitettuja valitsemaan myös uskonnollista (kristillistä) musiikkia koulun juhliin, muun uskonnollisen musiikin käyttämiseen opetuksessa näyttää liittyvän pelkoa. Tähän vaikuttavat sekä monikulttuurisuus että uskonnollisen ja ateistisen keskustelun entistä voimakkaampi polarisoituminen. Myös populaarimusiikkiin liitettävä ”sex, drugs and rock’n’roll” -teema jätetään usein opetustyön tai koulun esitysten ulkopuolelle, koska sen katsotaan voivan loukata uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia oppilaita, oppilaiden vanhempia, opettajia ja rehtoreita, erityisesti maahanmuuttaja- ja vähemmistöryhmiä, kuten muslimeja, saamelaisia tai lestadiolaisia.

Tutkimuksen mukaan opettajat pelkäävät loukkaavansa uskontokuntiin kuuluvia tai uskonnollisesti sitoutumattomia. Koulujen musiikkivalinnoista on kuitenkin valitettu erittäin harvoin. Opettajat tekevät usein musiikkivalinnat huolella suojellakseen kouluyhteisöä musiikilta, joka on liian uskonnollista tai ei ole riittävän uskonnollista tai joka ei edusta ”oikeaa” uskontoa tai on uskonnon vastaista. Kun yhä suurempi osa musiikista katsotaan sopimattomaksi, se voi kaventaa musiikkikasvatusta ja tehdä siitä merkityksetöntä niin oppilaille ja opettajille kuin muulle yleisöllekin.

Koulutyössä ei silti tarvitse suhtautua musiikkivalintoihin välinpitämättömästi tai sallia mitä tahansa kyseenalaistamatta. Sen sijaan olisi ylläpidettävä keskustelua uskonnosta, vaikka keskusteluun liittyisi kiusallisia tai kiistanalaisia kysymyksiä. Tietyn musiikin sopivuuden (tai sopimattomuuden) miettimisen sijaan voi olla hedelmällisempää pohtia, kenen musiikkia luokassa kuullaan ja kenen äänen opettajat musiikkivalinnoillaan vaientavat. Sivuuttamalla uskontoon liittyvät kysymykset oletamme, että kaikilla on sama vakaumus ja samat arvot, emmekä ota huomioon niitä, joiden ajattelutapa on erilainen. Osallistumiseen ja demokratiaan perustuvaan opetukseen kuuluu epävarmuus ja epämukavuus. Se on usein hyvä tapa oppia lisää muista ja itsestämme.

Alexis Kallio on tohtoriopiskelija Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin MuTri-tohtorikoulussa. Hänen tutkimuksessaan käsitellään ideologista oikeutusta ja sensuuria yläasteen populaarimusiikin opetuksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti opettajien musiikkivalintoihin liittyviä prosesseja.

2 kommenttia

  1. Hei!

    Tarvitsisin tarkan tiedon Alexis Kallion kolumnin julkaisuajankohdasta. Käytän tekstiä tutkimuksessani.

    Yt. Jenna Hiipakka

  2. Taideyliopisto

    Hei, tarkkaa päivämäärää ei ole. Voit merkitä julkaisuajankohdaksi 4/2014.

    Terveisin,
    Taideyliopiston viestintä

Kommentoi